Siitä noin vuorokauden päästä Remu sai oikeuden liikkua varovaisesti ja nöyrästi olohuoneessa, kunhan ei mene Kanelin aluetta kohti. Seurasi noin vuorokausi rauhaisaa yhteiseloa.
Lenkeillä on mukavampaa, koska tilaa on enemmän eikä resursseista tule niin helposti kiistaa. Etenkin tavatessamme muita koiria Kaneli ja Remu ottavat jo selkeästi tukea toisistaan.
Tänään illalla yhteisen lenkin jälkeen Remu oli kerännyt sekä itsevarmuutta että energiaa. Pidin koirille parin minuutin koulutussession, jonka jälkeen raukka olisi halunnut hepuloida iloisesti ympäri kämppää. Tämä oli Kanelille aivan liikaa ja hän komensi Remun kovin sanoin omaan koppaansa (mikä on nyt siirretty olohuoneeseen).
Harkitsin hetken siirtäväni koirat eri puolelle porttia, mutta molemmat rauhoittuivat hetken päästä omille paikoilleen. Kaneli rupesi syömään puruluuta ja Remu kävi nukkumaan.
Tästä illasta viisastuneena, koulutushetket pitää tästä eteenpäin pitää koirille erikseen, niin että toinen koirista odottaa portin takana, on miehen kanssa lenkillä tms. Ihan alussa totutin koiria toistensa läheisyyteen sillä, että saivat pariin otteeseen molemmat nameja palkkioksi siitä, että olivat samassa tilassa. Herkkumakkara saa Remun kierrokset kuitenkin nousemaan niin korkeaksi, että yhteenotto Kanelin kanssa on enemmän kuin todennäköinen + resurssina se on liian arvokas siihen että koirat pystyisivät toimimaan lähekkäin. Remu jopa haukahti tänään ensimmäisen kerran kun ei olisi millään malttanut odottaa makkaraansa. Kun se ei tepsinyt, niin esitteli vielä, kuinka korkealle hän pystyy halutessaan hyppäämään. Makkara on selkeästi mahdollisuus, mikä pitää käyttää taitavasti ja harkiten. Nyt kun Remu ei enää pelkäää meitä omia ihmisiään ja on muutenkin reipastunut hurjasti, niin sen kanssa voi myös vähitellen aloittaa määrätietoisemman koulutuksen, mikä on joka tapauksessa tehtävä koira kerrallaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti