tiistai 1. elokuuta 2017

Miksi opetin koirani tuhoamaan kenkälaatikon, eli sheippauksen perusteet

Tänään leikittiin Remun kanssa laatikkoleikkiä. Leikki on koirakoulutuksessa yleisesti käytössä erityisesti koirien kanssa, joilla ei ole historiaa ihmisen kanssa työskentelystä (kuten monet rescue-koirat) ja koirien kanssa, joita on aikaisemmin koulutettu rankaisemalla, mutta joita nyt halutaan kouluttaa positiivisen vahvistamisen avulla (niin sanotut crossover-koirat).

Leikki on hyvin yksinkertainen ja ulkopuolisen näkökulmasta pöljä – koiraa palkitaan siitä, että se ensin kiinnostuu pahvilaatikosta ja sitten rupeaa peuhaamaan sen kanssa, jotakin. Ihan mitä vaan. Kaikesta, mitä koira tekee laatikon kanssa palkitaan. Vähitellen pitää vaan tehdä enemmän. Ensi alkuun riittää laatikon vilkaisu, sitten nuuhkaisu, sitten tassulla läppäisy, sitten hampailla kokeilu, jne.

Vaikka leikki vaikuttaa tyhmältä, sillä on selkeät tavoitteet. Muistatteko lapsuudestanne kylmä-kuuma –leikin? Huoneeseen piilotettiin esine ja se piti etsiä samalla kun kaverit huusivat kylmä tai kuuma riippuen siitä liikuitko oikeaan suuntaan. Tilanteessa, jossa koiralle on tarkoitus opettaa uusi taito tai temppu, positiiviseen vahvistamiseen perustuvaa koulutusta voi ajatella ihmisen koiralle järjestämänä kylmä-kuuma –leikkinä. En voi kertoa koiralleni mitä haluan sen tekevän, joten kun haluan sen oppivan jonkun uuden taidon pilkon tehtävän pieniksi palasiksi, autan koiran alkuun ja sitten leikitään. Joka kerta kun koira pääsee askeleen lähemmäksi haluamaani toimintaa, se saa jättipalkkion. Edistystä seuraa hetken normipalkkio siinä pisteessä tehdyistä toistoista, jonka jälkeen pitää taas päästä vähän pidemmälle ja kokeilla vielä jotakin lisää.

Koira, jota on ihmisen toimesta aikaisemmin rankaistu väärin tekemisestä tai koira, jolle ihminen on ollut parhaimmillaan yhdentekevä ei ole halukas kokeilemaan eri vaihtoehtoja. Löydettyään yhden tavan jolla palkkio irtoaa on turvallisempaa pysyä siinä. Liiasta yrittämisestä voi seurata ikäviä asioita. Vanhana katukoirana Remu pysyy toimivaksi todetussa taktiikassa sen kerran löydettyään. Tällä hetkellä ollaan siinä tilanteessa, että Remu osaa istua ja mennä maaten. Nähdessään päälläni koulutusvyön se sitten tarjoaakin näitä kahta toimintoa loputtomiin. Lyhyesti sanottuna, laatikkoleikin tarkoituksena on rohkaista koiraa tarjoamaan koulutustilanteissa monia uusia ja erilaisia toimintoja, joista ihminen pystyy palkitsemaan haluamansa ja näin suuntaamaan käytöstä haluttuun suuntaan. Laatikkoleikillä on helppoa ja turvallista aloittaa tämäntyyppinen työskentely, koska siinä pystyy palkitsemaan kaiken mitä koira tekee ilman että tulisi vahingossa pilanneeksi mitään arkielämässä tarvittavaa taitoa. Kun koira on oppinut, että erilaisia käytöksiä kannattaa tarjota ilman että siitä seuraisi mitään pahaa, tämä toimintamalli on helppo siirtää minkä tahansa toiminnan opetteluun.

Tämäntapaisissa koulutushetkissä käyttäisin mielelläni naksutinta merkkaamaan täsmällisesti sen hetken, josta palkkio tulee. Remu kuitenkin pelkää naksutinta vielä todella paljon ja vastaehdollistaminen sen ääneen on vasta työn alla, joten käytän tällä hetkellä omaa ääntäni koulutuksen apuna. ”Jes”, ”jee” ja ”tubli” (hyvä tai reipas viroksi, kts. PS!) tarkoittavat Remulle kaikki sitä, että hyvin meni ja palkkio on tulossa.



Pidin Remulle neljä kahden-kolmen minuutin laatikkosessiota parin minuutin tauoilla. Lähdimme ihan nollasta, eli laatikkoa ei oltu koskaan aikaisemmin käytetty Remun kanssa missään. Koostevideolla on katkelmia tämän päivän laatikkoleikistä. Videosta näkyy, miten Remu hoksaa nopeasti, että laatikko on nyt merkittävä ja siihen kannattaa kiinnittää huomiota. Hyvin lyhyessä ajassa päästään siihen, että Remu lätkii laatikkoa tassullaan ja lopulta nostaa laatikon monta kertaa hampaillaan kokonaan ilmaan (videolla kohdassa 4.09-4.16). Samalla videosta huomaa, että mitä väsyneemmäksi Remu tulee, sitä enemmän se tarjoaa hänelle tuttuja toimintoja (istuminen ja maahanmeno) ja lisäksi turhautuessaan rupeaa mielistelemään minua, näykkimään ilmaa ja haukkumaan. Kokonaiskestoltaan reilun 10 minuutin koulutushetken jälkeen lopetimme treenin. Remu kävi siinä vaiheessa kovilla kierroksilla ja halusi jatkaa omatoimista työskentelyä mm. syömällä kirjahyllystä kirjoja. Olemme kuitenkin harjoitelleet erikseen rauhoittumista ja siihen liitetystä vihjesanasta kaveri vetäytyi pariksi tunniksi nojatuoliin nukkumaan. Oppiminen on rankkaa puuhaa.



PS! Jos ihmettelette videon sekakielisyyttä, niin olen virolainen ja puhun koirilleni enimmäkseen viroa. Joskus sosiaalisissa tilanteissa myös suomea (kun oikeasti puhun enemmän läsnä oleville muille ihmisille). Käskysanat ovat vaihtelevasti viroksi ja suomeksi, riippuen siitä kumpi sanan on ottanut ensin käyttöön, minä tai mieheni.