Tänään leikittiin Remun kanssa laatikkoleikkiä. Leikki on koirakoulutuksessa
yleisesti käytössä erityisesti koirien kanssa, joilla ei ole historiaa ihmisen
kanssa työskentelystä (kuten monet rescue-koirat) ja koirien kanssa, joita on
aikaisemmin koulutettu rankaisemalla, mutta joita nyt halutaan kouluttaa
positiivisen vahvistamisen avulla (niin sanotut crossover-koirat).
Leikki on hyvin
yksinkertainen ja ulkopuolisen näkökulmasta pöljä – koiraa palkitaan siitä,
että se ensin kiinnostuu pahvilaatikosta ja sitten rupeaa peuhaamaan sen
kanssa, jotakin. Ihan mitä vaan. Kaikesta, mitä koira tekee laatikon kanssa
palkitaan. Vähitellen pitää vaan tehdä enemmän. Ensi alkuun riittää laatikon vilkaisu,
sitten nuuhkaisu, sitten tassulla läppäisy, sitten hampailla kokeilu, jne.
Vaikka leikki
vaikuttaa tyhmältä, sillä on selkeät tavoitteet. Muistatteko lapsuudestanne
kylmä-kuuma –leikin? Huoneeseen piilotettiin esine ja se piti etsiä samalla kun
kaverit huusivat kylmä tai kuuma riippuen siitä liikuitko oikeaan suuntaan. Tilanteessa,
jossa koiralle on tarkoitus opettaa uusi taito tai temppu, positiiviseen
vahvistamiseen perustuvaa koulutusta voi ajatella ihmisen koiralle järjestämänä
kylmä-kuuma –leikkinä. En voi kertoa koiralleni mitä haluan sen tekevän, joten
kun haluan sen oppivan jonkun uuden taidon pilkon tehtävän pieniksi palasiksi,
autan koiran alkuun ja sitten leikitään. Joka kerta kun koira pääsee askeleen
lähemmäksi haluamaani toimintaa, se saa jättipalkkion. Edistystä seuraa hetken normipalkkio
siinä pisteessä tehdyistä toistoista, jonka jälkeen pitää taas päästä vähän
pidemmälle ja kokeilla vielä jotakin lisää.
Koira, jota on
ihmisen toimesta aikaisemmin rankaistu väärin tekemisestä tai koira, jolle
ihminen on ollut parhaimmillaan yhdentekevä ei ole halukas kokeilemaan eri vaihtoehtoja.
Löydettyään yhden tavan jolla palkkio irtoaa on turvallisempaa pysyä siinä. Liiasta
yrittämisestä voi seurata ikäviä asioita. Vanhana katukoirana Remu pysyy
toimivaksi todetussa taktiikassa sen kerran löydettyään. Tällä hetkellä ollaan
siinä tilanteessa, että Remu osaa istua ja mennä maaten. Nähdessään päälläni
koulutusvyön se sitten tarjoaakin näitä kahta toimintoa loputtomiin. Lyhyesti
sanottuna, laatikkoleikin tarkoituksena on rohkaista koiraa tarjoamaan
koulutustilanteissa monia uusia ja erilaisia toimintoja, joista ihminen pystyy
palkitsemaan haluamansa ja näin suuntaamaan käytöstä haluttuun suuntaan.
Laatikkoleikillä on helppoa ja turvallista aloittaa tämäntyyppinen työskentely,
koska siinä pystyy palkitsemaan kaiken mitä koira tekee ilman että tulisi
vahingossa pilanneeksi mitään arkielämässä tarvittavaa taitoa. Kun koira on
oppinut, että erilaisia käytöksiä kannattaa tarjota ilman että siitä seuraisi
mitään pahaa, tämä toimintamalli on helppo siirtää minkä tahansa toiminnan
opetteluun.
Tämäntapaisissa
koulutushetkissä käyttäisin mielelläni naksutinta merkkaamaan täsmällisesti sen
hetken, josta palkkio tulee. Remu kuitenkin pelkää naksutinta vielä todella
paljon ja vastaehdollistaminen sen ääneen on vasta työn alla, joten käytän tällä
hetkellä omaa ääntäni koulutuksen apuna. ”Jes”, ”jee” ja ”tubli” (hyvä tai
reipas viroksi, kts. PS!) tarkoittavat Remulle kaikki sitä, että hyvin meni ja
palkkio on tulossa.
Pidin Remulle
neljä kahden-kolmen minuutin laatikkosessiota parin minuutin tauoilla. Lähdimme
ihan nollasta, eli laatikkoa ei oltu koskaan aikaisemmin käytetty Remun kanssa
missään. Koostevideolla on katkelmia tämän päivän laatikkoleikistä. Videosta
näkyy, miten Remu hoksaa nopeasti, että laatikko on nyt merkittävä ja siihen
kannattaa kiinnittää huomiota. Hyvin lyhyessä ajassa päästään siihen, että Remu
lätkii laatikkoa tassullaan ja lopulta nostaa laatikon monta kertaa hampaillaan
kokonaan ilmaan (videolla kohdassa 4.09-4.16). Samalla videosta huomaa, että mitä väsyneemmäksi Remu tulee,
sitä enemmän se tarjoaa hänelle tuttuja toimintoja (istuminen ja maahanmeno) ja
lisäksi turhautuessaan rupeaa mielistelemään minua, näykkimään ilmaa ja
haukkumaan. Kokonaiskestoltaan reilun 10 minuutin koulutushetken jälkeen
lopetimme treenin. Remu kävi siinä vaiheessa kovilla kierroksilla ja halusi
jatkaa omatoimista työskentelyä mm. syömällä kirjahyllystä kirjoja. Olemme
kuitenkin harjoitelleet erikseen rauhoittumista ja siihen liitetystä vihjesanasta kaveri vetäytyi pariksi tunniksi nojatuoliin nukkumaan. Oppiminen on rankkaa puuhaa.
PS! Jos
ihmettelette videon sekakielisyyttä, niin olen virolainen ja puhun koirilleni
enimmäkseen viroa. Joskus sosiaalisissa tilanteissa myös suomea (kun oikeasti
puhun enemmän läsnä oleville muille ihmisille). Käskysanat ovat vaihtelevasti
viroksi ja suomeksi, riippuen siitä kumpi sanan on ottanut ensin käyttöön, minä
tai mieheni.
