Siitä on aikaa kun olen viimeksi päivittänyt blogia. Niinkin pitkä, että Remu on ollut meillä kohta kaksi vuotta. Paljossa ollaan edistytty ja paljon on vielä opittavaa. Vuoden verran ollaan harrastettu säännöllisesti rallytokoa ja Nose Workia ja se on auttanut paljon myös arjessa. Kotona ollaan harjoiteltu enimmäkseen erilaisia arkitaitoja, kuten:
· Mitkä ovat luvalliset syömispaikat
luille yms. Tämä on osa suurempaa, kunnianhimoista projektiani mihin liittyy
siihen, että kotona on ihan oikeat, laadukkaat matot lattioilla ja niistä on
tarkoitus pitää huolta. Sallittuja syöntipaikkoja ovat häkki, peti, koppa,
kaksi pillerimattoa ja kaksi lattialla olevaa isoa koristetyynyä. On muuten
erittäin tarpeellinen taito ja todella palkitsevaa/rentouttavaa katsoa, miten
koirat vievät saamansa herkun heti yhdelle luvallisista paikoista ja saattavat
myöhemmin kiertää pisteeltä toiselle. Remu menee myös
oksentaman häkkiinsä, jee!
· Kynsien leikkuu vapaaehtoisena ja
positiivisena käsittelynä. Häpeäkseni myönnän, että oon leikannut Kanelin
kynsiä puoliväkisin, vaikkakin runsaasti palkiten. Remun kanssa tämä ei olisi
ollut mitenkään mahdollista, joten nyt on molemmat koirat opetettu mukavalta
tuntuvaan kynsienleikkuuseen. Pysyy omakin verenpaine matalampana ilman tätä
ainaista ”kohta pitää taas” -stressiä.
· Hampaiden pesu. Olen vältellyt asiaa
pitkään, koska se on tuntunut vaikealta. Ei se sitten lopulta ollut sitä
ollenkaan.
· Vuorotellen tassujen kuivatus lenkiltä
tullessa. Kanelin tassut pyyhitään ensin, minkä jälkeen hän ei yleensä suostu
poistumaan pyyhkeeltä ollenkaan, prinsessa. Remu odottaa nykyään kiltisti
vuoroaan ja ojentaa sitten vuoronsa tulleen tassujaan kuivattavaksi.
Tietty
levottomuus on Remussa kuitenkin pysynyt ja tänä talvena ajoittain pahentunut. Kotona
Remu vaatii tosi paljon huomiota, sen on hankala asettua aloilleen ja ellei
huomiota heru niin siitä reklamoidaan äänekkäästi haukkumalla. Tähän saattaa
olla monta syytä: liukkaalla ja kylmällä kelillä koiralle tulee helposti
lihasjumeja ja revähdyksiä, lenkit ei ole pakkasella yhtä pitkiä ja minä
omistajana olen ollut välillä tosi stressaantunut, väsynyt ja kipeä. Koira on
ylipäänsä ollut meillä vasta alle kaksi vuotta joten tässä vasta rakennetaan
koiran itsetuntoa ja meidän välistä luottamusta. Muistutan myös itseäni siitä,
että ei-toivotut käytökset voimistuvat yleensä hetkeä ennen kun ne sammuvat. Riippumatta
syystä, välillä on tuntunut siltä, että en vaan jaksa. Etenkin kun olen panostanut
Remun koulutukseen mielestäni paljon.
Viimeisen parin viikon
aikana tilanne on lähtenyt kuitenkin yllättäen paranemaan, vaikka ulkoisesti juuri mikään
ei ole muuttunut. Ikään kuin Remu olisi yhtäkkiä päättänyt antaa periksi ja
rentoutua. Tilanne on sen verran yllättävä, että mietin hetken pitäisikö se
viedä lääkäriin. Vai voisiko se kuitenkin olla, että lähes kahden vuoden työ:
laji- ja käsittelytreenit, arkitottelevaisuus, rauhoittumisharjoitukset ja
sosiaalistaminen alkaa kantaa vihdoin hedelmää?
Remun rauhoittuminen on johtanut positiiviseen kierteeseen. Koska Remu on mun näkökulmasta mukavampi, sen kanssa tekee mieli touhuta kaikenlaista, eli se saa myös enemmän virikkeitä ja huomiota ja on siksi entistä rauhallisempi ja tyytyväisempi. Kaneli hyötyy, kun treenaan samat asiat aina molemmille koirilleni. Win win!
